Viimeisimmät kirjoitukset

Ja enkeli taivaan, vain runo

2026-08-15T04:22:49+03:00

Katastrofin aallon partaalla
disturbian tunne muuttuu aidoksi armoksi
autuaan kohdatessa valon enkelit/
jäävät syntisimmät palamaan.

Liekithän polttavimpia ovat nykyisin,
kun on luonnonkin lankeamus niin aitoa.

Kuten tuolloin muinoin aikoinaan,
paloivat pahat sanat.

Ja hyvät jäivät kärsimään
vääristä herroistaan.

Taivaastapäin katseltuna Mother Earth nyt
on, kuin halveksittu portto.

Pyhiä kolminaisuuksiaan tekevät nykyään
enää oppinut kansakunta.

Jumalten lähdön jälkeen
jäi taakse vain raiskattu maa,
joka kurittaa itseään
rikkein.

Kuinka surullista on,
kuinka kaiken se virtaavan vapauden
kahlehdittavakseen saa peto:

Ihminen.

Tuhat Ave Mariaa ja paria coctailia myöhemmin
tapaan miehen, joka piirsi
kosmisuuksia, kuin Jumala.

Hän kuiskaa korvaani saatanan
ja satakuusitoista muuta pirua,
jotka jo kulkevat maan päällä,
kuin airueet.

Ja rakastavaisia leikkivät -kuin joutsenparit -
leviatan merten tulisten
ja benemoth maan.

Kansojen tahtoa muokkaavat valheet
ovat aina sovelias illuusio
lampaille/
kukille ketojen.

Ei, tämä ei ole saarna.

Tämä ei ole kohtalon sanoma.

Ennenäyksikin sanoma lienee niin julma,
etta parasta kirjata ylös:
tämä on runo.

Dystooppinen unenikuva,
koristeellisesti lausuttuna.

Ja jos kirjoittajallaan on maanpäälliset siivet
kaipa hän on ne pois riisuva
ennen loppua.

Cravity

2026-08-15T04:16:29+03:00

Vahvasti anestesoitu sydämeni
on ollut kadotuksien kaltainen
itseydelleni tuntemato olento,
mahdollisesti E.T.
Ja elämä syö minuuttani, hitaasti nai
sieluani sen pohjattomaan loppuun
kuun paistaessa, kierosti paljastaen
kolmannentoista tunnin,
joka kerran sieluni oli.

Ja vuodan sinulle, vuodan sinulle.
Palan sinussa, kuin vangittu jumalatar
olisi yksin jätetty tyhjiöön -
valtakunnastaan erossa.

Kerran kun kihlasit sen rakkauden:
Uskostani, synneistäni puuttuvan valon.

Tätä kaikkea minä nyt olen:

Kirkuva kaaokseni,
vain valokuva.

K0rr00si0

2026-08-15T04:20:31+03:00

Infektio sydämeni tunteellisissa huoneissa
saa tarrautumaan vaaleanpunaisiin valheisiin.
Myrkytys veressä leviää ja sairauttani kannan
korkekorkoisin bootsein.

Näin ruokin hirviöitäni
ja he naivat
minuuttani.

Lopputulos on lethal ja rukoilenkin öisin
enkeleitäni lankeamaan,
koska vuoteessani on kylmä -
vaikka verhoudunkin valkoiseen,
niin luokseni ei tule
edes mystistä vierasta.

Ei muuta, kuin kuolema.

Luissani kylpee uuden elämän alku:
tämä kirottu bakteeri
käy lihani kautta naimisiin.

Ja jossain juhlitaan taas häitä -
shampanjaiset vaniljankuvat
ja kiimainen pitsi.

Korroosion saapuminen syö mieltäni kuin
tuhoava tuli.

Infektio sydämeni pimeällä puolella,
puhkoo sielun, syö ruumiini
ja jättää jälkeensä
viehkoja valheita.

Ne seuraavat valkoista kaniaan
myöhäiseen yönpimeään
maistaen makeaa.

Haluten lisää, ja lisää,
myrkkyä.

Ja minun aperitiivini
ruokkii sairauteni kulmia
syöden minut elävältä,
pumpaten minut kuiviin.
Näin toimii sydämeni,
kehoni viimeinen petturi.

Annathan minulle sata Ave Mariaa,
mennessäni vielä heidät huorin.

Bara du

2026-08-15T01:29:39+03:00

00.28

Oavsett olika händelser i livet är du fortfarande du, bara du, en och samma du,