Otimme viikko sitten Raahen aksakisoissa kaksi agistarttia, joista molemmista tuloksena hyl. Kisafiilis ei ollut jostain syystä ihan parhaimmillaan ja Erelle palasi vanha ”vaiva”: pysähtely kesken radan. Erellä on välillä niitä päiviä, kun keskittyminen on erityisen vaikea saada pidettyä olennaisessa. Eka radalla hyllytimme nelosesteen jälkeen kun koira karkasi putkeen ja juoksi sen jälkeen moikkaamaan ratahenkilökuntaa. Mahtavaa… sen jälkeen puomilla se pysähtyi kesken alastulon tuijottelemaan yleisöön ja kepit (jotka on olleet tosi hyvät) se sössi kaksi kertaa, kun koira jäi tuijottelemaan jotain. Toisella radalla hylly tuli vasta vika esteellä, jonka koira hyppäsi väärään suuntaan (viimeisen esteen kirous taas kerran). Mutta samaa haahuilua esiintyi myös toisella radalla ja taas koira jätti kepit kerran kesken. Sen kun taas tietäis, mistä tämä johtuu. Kuuma oli ainakin ja Ere oli ollut edellisen vuorokauden hoidossa. Myös treenit jäi kisojen alla aika vähälle. Liekkö niillä asioilla ollut jotain tekemistä tuon haahuilun kanssa. Paha mennä sanomaan.

Nyt sitten tässä kelailen, että otanko muutamat kisat elokuulle peräkkäisinä viikonloppuina vai jätänkö suosiolla nyt vähän taukoa, treenailen ja otan seuraavat kisat vasta syyskuussa, tai joskus myöhemmin.  En tiedä. Mahalaskun jälkeen pitää vähän miettiä, ennen kuin pääsee taas jatkamaan…

Nyt meillä on hoidossa Eren siskon tyttö Heili, joka on kasvattajalla ja etsii vielä omaa (sijoitus?)kotia. Nautimme pennuntuoksusta koko perhe nyt kun voidaan. Vielä ei ole oman pennun aika. Ere on onneksi osoittanut erittäin joviaalia suhtautumista pentua kohtaan eli siinä mielessä ei tarvitse huolta kantaa pennun ottamisen suhteen. Ajankohta kuitenkin on vasta hamassa tulevaisuudessa, jos sittenkään. Toivottavasti Heili löytää aktiivisen sijoituskodin, jossa ymmärretään parsonin päälle. Ihan lösö tämä neiti ei nimittäin ole. Sopivasti muttei liikaa potkua (omasta näkökulmasta katsottuna).