Saimme kehiskaverini kanssa tiedon, että pääsemme Koiramessut 2016 tapahtumaan kehätoimitsijoiksi. Samalla konseptilla siis mennään kuin viime vuonna. Otamme yhden shoppailupäivän Helsingissä ja sitten kaksi päivää kehätyöskentelyä yhdessä. Mahtavaa!

Ja olen minä alustavasti suunnitellut Erelle joitakin ensi vuoden näyttelyitäkin, kun ei ole tullut paljon niissä käytyä viime aikoina. Muutaman ulkomaan näyttelynkin voisi ohjelmaan ottaa, koskapa kahdella cacibilla Erestä tulisi kansainvälinen muotovalio. Ehkä kerran elämässä tämän tason näyttelykoira kohdalle sattuu, niin pitäisihän sen tilaisuus käyttää hyväksi :). Ja näin viime aikojen agimasiksen syövereissä näyttelyt alkaa taas kiinnostaa. Niissä kun ei voi itse kovin pahasti itse mähiä koiran suoritusta :D