Kokkolassa teimme kolme varsin kelvollista rataa, joista kaksi meni kuitenkin hyllyksi. Päivän pelasti hyppäri, josta saimme 0 tuloksen 1. sijoituksella.

Eka radalla alku lähti hyvin. Selvisimme ensin putken jälkeisestä keinusta ja sitten kepeistä, mutta keppien jälkeen Ere jäi ilmeisesti katsomaan ratahenkilöä ja juoksi yhden hypyn ohi putkeen. Siinäpä se sitten meni. Harmittamaan jäi se, etten ollut siihen kohtaan miettinyt seuraavaa käskyä. Jos olisin huutanut keppien jälkeen ”putkeen”, Ere tuskin olisi ehtinyt ratahenkilöä edes nähdä. Loppurata eteni vauhdikkaasti ja hallitusti, kuten alkuratakin. Harmi.

Toisella radalla keskittymisen herpaantuminen (ko?) tapahtui juuri ennen keppejä. Käskyistä huolimatta Ere ei hakenut keppien aloitusta vaan juoksi sivulta ohi ja sitten silmiin osui kutsuva putkenpää, ja lopun varmaan arvaatkin. Taas sählingin jälkeen rata mentiin mallikkaasti loppuun. Ja taas harmitti, vähän enemmän vielä, koska kuvittelin Eren löytävän keppien sisäänmenon helposti. Linja oli melkein suora ja treeneissä moinen paikka ei tuottaisi ongelmia. Lienenkö ollut vähän turhan kaukana keppien aloituspaikasta? Ehkä käsi oli liian kiinni vartalossa. Ehkä koiralle tuli putken jälkeen kiire minun perään ja Eren päällimmäinen ajatus oli ottaa minut kiinni seuraavan esteen etsimisen sijasta. Käsky ainakin tuli ajoissa, muusta en tiedä. Hyllyllä pihalle.

Hyppäriä pelkäsin siinä mielessä eniten, että loppusuorat eivät tunnetusti ole meidän vahvinta aluetta. Onneksi rata oli kuitenkin sellainen, että pitkä suora oli alussa. Sain siis hyvin otettua etumatkaa, koska juuri tuona päivänä starteissa pysyminen ei tuottanut mitään ongelmia (!). Radalla oli yksi vaikea paikka, joka oli n. 90 asteen kulma kepeille. Paikka meni osittain tuurilla, osittain vahingossa ennakoivasti ohjaten ja lopussa ei tyhmiä virheitä tullut. Siispä HURRAA ja olemme yhtä nollaa vaille kakkosluokassa!

Valmistautuminen kisoihin tehtiin tällä kertaa eri tavalla kuin aikaisemmin. Tätä metodia täytyy kokeilla myös tulevien kisojen kohdalla. Erellä oli nimittäin ensimmäistä kertaa meidän kisahistorian aikana korvat mukana joka radalla. Oli ilo tehdä töitä yhdessä. Pienesti jäi harmittamaan, että kakkosluokkaan pääsy oli vain karvan varassa. Vaan eipä siinä, kohti uusia koitoksia kunhan jotkut, vähintään kahden agiradan kisat, on järkevän matkan päässä.