Siitä onkin melko pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut tänne blogiin. Syitä on monia, mm. krooninen ajanpuute ja tietokoneettomuus. Mutta nyt sitten kerrotaan kerralla tärkeimmät koirakuulumiset viimeiseltä puoleltatoistavuodelta.

Saimme viimeisen LUVAn ykkösluokasta Iisalmen kisoista 28.5.2017. Serti saatiin toisesta startista, joten kakkosluokkaakin päästiin kokeilemaan yhden startin verran. Ihan hauskaa, mutta liian haastavaa meille. Jotain sitten vissiin tapahtui tämän startin jälkeen, koska ajattelin jättäytyä vain vähäksi aikaa treenitauolle, mutta siellä me kai ollaan edelleen. Treenaaminen on jäänyt tosi vähälle ja niin ollen kisoihin ei ole ollut mitään järkeä lähteä. Viime kesä meni pihasaunaa rakennellessa ja muutenkaan ei treenimotivaatiota tahtonut löytyä millään. Tarvitreenipaikkakin saatiin, mutta edelleenkään treenaamisen polte ei ole syttynyt uudelleen. Jotain pikkujuttuja tehdään välillä kotipihassa, koska meidän uusi tulokas tekee pikkutreeniä kotona.

Ja siitäpä päästäänkin seuraavaan isompaan juttuun, nimittäin viime kesän lopulla Ere sai pikkuveljen, Boltin. Olin jo pidempään etsinyt shetlanninlammaskoiraa ja käynyt muutaman pentueen katsomassakin, kun lopulta löysin Boltin pentueen Kangasalalta ja loppu onkin historiaa. Boltista ja Erestä tuli heti kaverukset, joka oli tietenkin iso helpotus. Nyt Bolt on 7kk ja ainakaan toistaiseksi mitään isompia kahnauksia ei ole tullut. Vaikuttaisi siltä, että Ere pitää shelttipojan nuhteessa, jolloin sen suurempia valtataisteluja ei liene edessä. Bolt tuli meille perhekoiraksi ja minulle harrastuskaveriksi, joten aika näyttää, miten aksahommat lähtee menemään. Nyt olemme tehneet vasta ihan pikkujuttuja pääasiassa kotosalla, kontaktia, kiertämistä, irtoamista, oikealle puolelle tulemista, leikkimistä, paikallaoloa ja sen sellaista. Boltin kanssa on kiva touhuta, kun se innostuu kaikesta ja onhan hän tietenkin ihan supersöpö ja kiltti (paitsi että hän on pistänyt kodinhoitohuoneen seinät uuteen kuosiin, mistä taas mieheni ei ole kauhean innostunut).

Ja sitten vielä ne näyttelyuutiset. Koskapa näyttelysäännöt muuttuivat niin, että Erellekin oli mahdollisuus saada CIB-titteli, niin pitihän niitä ulkomaan CACIBeja lähteä hakemaan. Ensimmäisen Ere sai Norjasta, jossa hän kävi kasvattajan mukana (en enää muista tarkkaa ajankohtaa). Tuolloin Ere oli PU2, mutta ykkönen oli valio ja niin ollen CACIB siirtyi Erelle. Toisen tarvittavan CACIBin Ere sai virosta, jossa kävimme kaksipäiväisen näyttelyn muistaakseni marraskuussa 2017. Eka päivänä Ere oli VSP, toisena ROP. Tarkistin juuri, ettei uusi titteli ainakaan vielä näy koiranetissä, mutta kaippa se sinne ajan kanssa putkahtaa. Joka tapauksessa nyt kun kaikki itselle olennainen näyttelykehistä on saatu, ei sinne enää mitään erityistä poltetta ole. Ehkä joskus tulee sellainen into, että pitää huviksi lähteä ja tietenkin sitten lähdetään, kun koira selvästi viihtyy myös näyttelytilanteessa (kuten oikeastaan kaikkialla muuallakin).