Supermölleihin tai hyppareille olemme möllikisoissa osallistuneet siksi, ettei kontaktit ole vielä kisakunnossa. Sievin mölleissä otimme kokeeksi mölliradan ja läpijuoksuksihan ne kontaktit meni. Niin ollen olen nyt keskittynyt vaan hiomaan kontakteja treeneissä. Viime kesänä Heli Nuorivuoren koulutuksessa tajusin opettaneeni kontakteja noin vuoden "väärin". Tarkoituksena oli opettaa koiralle suoritus, jossa ylösmenon mennään juoksukontaktilla ja alastulossa koira tekee pysähdyksen 2on - 2off asentoon ja odottaa vapautusta. Ylösmenon kontaktialueen kosketusta olen opettanut täppäämällä (eli koske käskyllä koira "räppää" kontaktialueten alareunaa ja saa siitä palkan). Alastuloa opetin siis vuoden päivät niin, että ruokapalkka odotti alastulokontaktilla maassa ja palkkasin koiraa usein vielä maahan oikeasta asennosta eli takajalat kontaktilla, etujalat maassa. Jättäessäni vuoden treenauksen jälkeen ruokapalkan pois, koko homma läsähti kuin pannukakku. Koiralla ei ollut mitään hajua, mitä sen piti alastulolla tehdä. Ere oli siis oppinut, että "kiipee" käsky tarkoittaa samaa kuin "etsi ja syö nakki niin nopeasti kuin pystyt ja jatka matkaa". Hohhoijaa... ja niisk. Ja äh ja argh. Piti vähän aikaa hengittää ja miettiä, mitäs nyt sitten. Teki suoraan sanoen hetken aikaa mieli lyödä hanskat tiskiin. Vuoden työ oli mennyt hukkaan. Vai, oliko?

Järjestelin (tai ainakin kovasti yritin) palikat uudelleen päässä. Mitä koira jo osaa kontakteista eli mitä se tekee oikein. Sitten piti alkaa miettiä, miten alan opettaa väärin opitut asiat uudelleen niin, etteivät ne sekoitu vanhaan. Ja sillä tiellä olen edelleen. Eteenpäin on menty, mutta vieläkään ei olla perillä. Tänä vuonna haaveilen starttaamisesta virallisissa kisoissa, mutta sitä ennen on jaksettava ottaa vielä lukemattomat kontaktitreenit, joiden johtamisesta haluttuun tulokseen en edelleenkään ole varma. Nice! Kyllä agility on kivaa! Välillä mietin, miksi ylipäätään kiusaan koko lajilla itseäni ja koiraa, kun tämä on niin vaikeata. Sitten jokin asia onnistuu treeneissä tai möllikisoissa ja saman tien tuntuu siltä, että aksa on parasta mitä koiran kanssa voi tehdä ja treenaaminen tuntuu taas helpolta ja mukavalta.

Muilta osin aksahommat Eren kanssa ovat ihan suhteellisen hyvällä mallilla 1-luokkia ajatellen, tai niin ainakin kuvittelen. Edelleenkään en ole eläissäni ottanut yhtään virallista starttia, joten voin siltä osin vain olettaa asioita. Kisatilanne on oma lukunsa ja varsin hyvin tiedostan, että vaikka muuten homma olisikin kasassa, oma jännitys ja koiran räjähtävä vireystila kisatilanteessa tulevat aiheuttamaan ongelmia. Mutta sitä on turha murehtia vielä tässä vaiheessa. Joka tapauksessa kun radan menemistä miettii, Ere etenee melko hyvin suoria ja kaarevia linjoja. Estehakuisuus on parantunut pikkuhiljaa ja olen alkanut luottaa enemmän siihen, että koira suorittaa sen, mitä edessään näkee. Räjähdysvireessä (joka Erellä näkyy yleensä möllikisoissa ainakin ensimmäisellä radalla) Ereä on hankalampi kääntää tiukasti. Esteistä kontaktien lisäksi kepeillä on vielä tekemistä. Kotona oleva neljän kepin pätkä on auttanut keppien oppimista lyhyessä ajassa paljon. Sisäänmenot alkaa helpoista kulmista olla jo aika varmoja. 12 kepin suorittaminen loppuun asti ontuu vielä. Itsenäisestä suorittamisesta ei todellakaan voi puhua vielä. Kontaktien treenaamiseen löytyy myös kotoa apuvälineitä, nyt jo kaksin kappalein. Mini A:n avulla alastulon pysähdystä on saatu varmemmaksi (matalassa vireessä) ja eilen mies nikkaroi minulle puomin alastuloa etäisesti muistuttavan kapistuksen. Sillä tullaan harjoittemaan kontaktille pysähtymisen oikeaa paikkaa, josta koira on vielä epävarma.

Eli summa summarum, sata asiaa on vielä kesken. Kaikki tiet (kaikki enemmän tai vähemmän mutkaisia) vievät lähemmäksi päämäärää: virallista agistarttia.